Hukkuneet pellot

Antti Kuosmasen uusi albumi "Hukkuneet Pellot" julkaistaan 21.01.2013 Kromatut kuninkaat -yhtyeen bändin nokkamies Antti Kuosmanen ei ole jäänyt laakereilleen lepäämään bändin ajaessa uutta rumpalia sisään bändiin. Antti on työstänyt uuden soololevyn "Hukkuneet pellot" yhdessä säveltäjä/kitaristi Jouni Jussilan kanssa. Levy sisältää suomenkielistä pop-rockia ja iskelmän sävyjäkin on kappaleissa mukana. Albumilla on Antti Kuosmasen ja Jouni Jussilan yhdessä säveltämiä ja Antin itsensä sanoittamia kappaleita. Laulu nimeltään "Katse" on Juho Rintarunsalan sanoittama. Levyn on tuottanut Kuosmanen & Jussila parivaljakko, joka myös soittaa ja laulaa kaiken levyllä. "Pyrimme tekemään levystä monipuolisen. Kyseessä on tunneskaalaltaan varsin värikäs levy. Välillä mennään syvissä vesissä, josta taas noustaan pintaan riehakkaampiin hetkiin, niin kuin meillä muusikon rentuilla on yleesäkin tapana", kommentoi Antti. Levy julkaistaan Audiosaari levymerkillä ja jakelusta huolehtii Phonophile. Albumi on myös mahdollista ladata omalle kotikoneelle ilmaiseksi Antti Kuosmasen kotisivuilta. Antti Kuosmanen's new album, "drowned in the Fields," published 01/21/2013 Chromed kings of the band the band's frontman Antti Kuosmanen has not been left to rest on its laurels the band drives a new drummer in the band. Antti has been working on a new solo album, "drowned in the fields" with composer / guitarist Jouni Jussila with. ROM contains the Finnish-language pop-rock and popular music sävyjäkin the chapters involved. The album is Antti Kuosmanen and Jouni Jussila with music and lyrics by Antin himself songs. Song called "Views" is Juho Rintarunsalan the lyrics. The album is produced Kuosmanen & Jussila duo, who also plays and sings everything on the disc. "We aim to make a diverse album. Tunneskaalaltaan This is a very colorful plate. Times they go in deep waters, which in turn ascend to the surface of the rowdy moments, as we musicians rentuilla is yleesä

Clean Clean

Clean Clean

Artist Name
00:00 / 00:00